Petterinkulmalta kuultuna
”Näin vanhemmiten olen huomannut, että ihminen on sitä onnellisempi, mitä muuttumattomampana onnellisuutta tuottavat asiat hänen elämässään ovat pysyneet. Yksi elämäni menestystekijöistä ja onnellisuuden takeista minulle on aina ollut muuttumattomana pysynyt Petterinkulma.
Petterinkulmalla tarkoitan sitä paikkaa, josta koko Petterinkulman tarina on alkanut. Tai eihän se mikään varsinainen fyysinen paikka ole, vaan se on se ihmisen mielen sopukka, jossa ihminen kokee olevansa Petterinkulmalla. Mutta onhan se ihka oikea paikkakin. Sitä on kuitenkin yleisesti varsin vaikea määritellä. Minun henkisen kotini Petterinkulma on jotakuinkin Jauhiaisen kaupan ja MP-hallin välinen katuosuus Petter Kumpulaisen tiellä. Sinne minä kerran synnyin ja tulen maailmalta joskus myös kuolemaan.
Minun lapsuudenkotini sijaitsi Petterinkulmalla viidellä eri vuosikymmenellä. Se on lapsuudenkodin ajaksi verrattain pitkä aika. No, enhän minä lapsuudenkodissa viittäkymmentä vuotta asunut, mutta olin sentään siitä puolet siellä kirjoilla. Vanhempani siellä kuitenkin asuivat, isäni jopa kaikilla noilla viidellä eri vuosikymmenellä, kunnes maallinen vaellus päättyi ja koti Petterinkulmalla vaihtui taivaan kotiin. Panun sanottiin kestävän isältä pojalle, mutta niin näyttää kestävän Petterinkulmakin. Siinä missä vanhempani ovat sinne kuolleet, olen sinne minä syntynyt.
En elämälle paljon turvallisempaa ja parempaa lähtökohtaa tiedä kuin syntyminen Petterinkulmalle kakkospetteriin, tuttavallisemmin Siwan taloon. Lapsuuteni matka mummolaan kesti vain Ahmontien ylityksen verran, kun mummoni sattui asumaan viereisessä ykköspetterissä. Mummon jauhopeukalon ansiosta lapsuuteni oli varsin pullan, sekä kerran vuoteen myös kovin munkin ja siman tuoksuista. Vanhempieni ja sen ainoan elossa olleen isovanhempani varjeluksessa sain kasvaa Petterinkulmalla kaikki lapsuuteni ja nuoruuteni vaiheet aikuiseksi. Maailma tuntui olevan auki ja tunsin sen alkavan Petterinkulmalta. Jos kaikki lapsuuden tiet veivätkin Roomaan, niin suurin osa niistä näin jälkikäteen on näyttänyt kulkeneen Petterinkulman kautta.
Siinä missä Jauhiaisen Tanen kauppa ja Siwa joskus lopettivat toimintansa ja Martti Paavalinkin halli muuttui Mehevästä megamarketiksi, toivon kuitenkin perusasioiden Petterinkulmalla pysyneen. Aikoinaan Petterinkulmalla lapset opetettiin tervehtimään naapuria ja kaupan henkilökuntaa, lasten huonoon käytökseen puututtiin ja hyvästä käytöksestä myös kehuttiin. Naapureista oltiin terveellä tavalla kiinnostuneita sekä huolissaan ja naapureissa kyläiltiin. Sellaista se elämä oli ja toivottavasti on yhä nykyäänkin Petterinkulmalla, joka varsinkin kiinteistöyhtiönä on nykyään syntysijojaan suurempi. Tämän päivän lasten määritelmä Petterinkulmasta on varmasti minua lavempi. Mutta minä määrittelinkin sitä vain osana juurieni tunnistamista ja tunnustamista.
Vaikka vanhempani ja isovanhempani ovat jo siirtyneet ajasta iäisyyteen, on Petterinkulmalla silti minulle vielä keski-ikäisenäkin suuri merkitys onnellisuuteni määrittämisessä. Tätini asuu edelleen lapsuusvuosiensa talossa Petterinkulmalla. Näin ollen minulla on vielä vuosikymmentenkin jälkeen mahdollista palata lapsuuteni rakkaisiin, minulle onnellisuutta tuoviin muistoihin ja maisemiin Petter Kumpulaisentiellä. Mies voi lähteä Petterinkulmalta, muttei Petterinkulma miehestä – näin ne ovat vuodet opettaneet. Miksipä siis turhaan pyristelemään vastaan. Kerran on vielä koittava päivä, jolloin minäkin palaan Petterinkulmalle ja olen onnellisempi kuin koskaan. Tätini saa elää silmin nähden onnellisena unelmaansa Petterinkulmalla jo nyt. Kerran on minun vuoroni. Kiitos Petterinkulmalle elämänlahjasta.”
-Nimimerkki Joni