Ajankohtaista asiaa: Uudistunut jätelaki

13.11.2023

Haluamme muistuttaa, että aiemmin tänä vuonna (1.7.2023) jätelaki uudistui. Lakiuudistuksen myötä erilliskerättävien jätteiden keräysvastuu siirtyi kunnille. Muutoksen myötä Petterinkulman jäteastioita tyhjentää jatkossa yhden sijaan kaksi operaattoria.

Erilliskerättävien jätteiden eli lasin, muovin, metallin ja kartongin keräyksestä vastaa jatkossa Ylä-Savon Jätehuolto. Sekajätteen, biojätteen ja paperin keräyksestä vastaa edelleen sopimuskumppanimme Lassila & Tikanoja Oyj.

Lakiuudistuksen myötä pyydämme asukkaitamme olemaan entistä tarkempana jätteiden lajittelussa. Väärin lajitellut jätteet vaikuttavat suoraan keräyskustannuksiin, ja sen kautta myös vuokriin. Esimerkiksi muovijäteastiaan laitettu sekajätepussi aiheuttaa sen, että muovin keräämisestä vastaava operaattori ei tyhjennä kyseistä väärin täytettyä astiaa, vaan joudumme tilaamaan sille erikseen kyydin sekajätteen keräyksestä vastaavalta operaattorilta.

Olkaamme siis tarkkoina jätteiden lajittelun ja kierrätyksen kanssa, näin vältymme turhilta kustannuksilta!